tiistai 29. syyskuuta 2009

Miitti 26.9.2009

Lauantainen miitti oli kaikin puolin onnistunut :D
Neljä innokasta kokeili helmentekoa kolmen tiiviin tunnin ajan. Aika pystyttiin käyttämään todella tehokkaasti kun apunani toimi Piia P. eli meitä oli kaksi valvomassa, että kaikki sujuu hyvin ja sujuihan se.

Samaan aikaa varsinaisella miittipaikalla, joka oli hirsinen mökki, Anneka avasi juottamisen saloja kahdelle halukkaalle. Marja-Liisalta palautetta on tullut, että oppi oli varsin oivallista.

Helmet saa aina uunista ulos vasta seuraavana päivänä, kaikkien helmet olivat varsin hyviä ja uskon kun ne huomenna saapuvat perille, että tekijätkin ovat tyytyväisiä.
Kolme ainakin innostui myös oppimaan helmen teon, tällä kertaa vain hiukan kokeiltiin millaista se on.

Miittissä syötiin varsin hyvin, seurusteltiin ja pyöriteltiin minun helmiäni varsin innokkaasti.
Muutamista raaskin jopa luopua ;)

Muutama meistä jatkoi illlanviettoa kahteen yöllä.

Kiitos kaikille mukana olleille, erityiskiitos siitä kun olitte niin siistejä ettei minulla mennyt kuin hetki tarkistellessani paikat ennen avaimien luovutusta.

Jotain kuvia tulee lisää näytille, ainakin helmien teosta sain ne juuri ja kestää tovin ennenkuin niitä ehdin ne kaikki katsomaan.

Tässä ryhmäkuva tehdyistä helmistä


Tämä on Lotan helmi :D. hauska pisaranmallinen.

5 kommenttia:

AnneKa kirjoitti...

Oli kyllä tosi rentouttava päivä :).
Helmistä tulee ihan tikkarit mieleen. Varsin komea satsi!
Niitä meille luovuttuja helmiä on meillä koko perheen voimin ihailtu ja ihmetelty. Tänään niitä myös kudonnalla kehua retostin ja lupasin ensi kerraksi ottaa mukaan :D

Unknown kirjoitti...

Ja heillä kaikilla oli niin mukavaa, voi jospa oisin saanut olla mukana =o) No se ei tällä kerralla ollut mahdollista.... ihaneit karkkinekkutikkui<3

Raija kirjoitti...

Täällä malttamattomana odotan omiani, tulis jo posti. Mutta kyllä melkoisen iso kipinä jäi kytemään helmientekoon.

Patina kirjoitti...

Täällä yksi, joka ei paikalle päässyt kateellisena katselee kauniita kuvia... Mukavaa, että päivä oli onnistunut ja kaikilla oli kivaa....jospa mieki joskuspääsen näihin rientoihin mukaan... :)

kte kirjoitti...

Samat sanat kuin Amalian Aarteilla! :)