Näytetään tekstit, joissa on tunniste osoite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osoite. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Lamppuhelmikurssit

Vihdoin olen päivittänyt kesäkuun vapaat päivät sivuilleni, myös muita kursseihin liittyviä tietoja on päivitetty. Sivulta löytyy sähköpostiosoite johon voi ilmoittautua tai tehdä lisätiedusteluja.
Heinä- ja elokuu on myös vapaat, mutta laitan ne sinne vähän myöhemmin. Niihin voi kuitenkin varauksia tehdä.

Valitettavasti kuntaliitoksen myötä sekä katu- että postiosoitteemme on muuttunut eikä ainakaa kaksi suurta karttasivua tunnistanut oikeaa osoitetta, eikä edes vanhaa.
Sen sijaa tällä ( Häijääntie 1114, 38100 Vammala) virheellisellä osoitteella pääsee oikeaan paikkaan
Googlen kartalla.

Ota rohkeasti yhteyttä jos helmentekeminen kiinnostaa :)