Lauantainen miitti oli kaikin puolin onnistunut :D
Neljä innokasta kokeili helmentekoa kolmen tiiviin tunnin ajan. Aika pystyttiin käyttämään todella tehokkaasti kun apunani toimi Piia P. eli meitä oli kaksi valvomassa, että kaikki sujuu hyvin ja sujuihan se.
Samaan aikaa varsinaisella miittipaikalla, joka oli hirsinen mökki, Anneka avasi juottamisen saloja kahdelle halukkaalle. Marja-Liisalta palautetta on tullut, että oppi oli varsin oivallista.
Helmet saa aina uunista ulos vasta seuraavana päivänä, kaikkien helmet olivat varsin hyviä ja uskon kun ne huomenna saapuvat perille, että tekijätkin ovat tyytyväisiä.
Kolme ainakin innostui myös oppimaan helmen teon, tällä kertaa vain hiukan kokeiltiin millaista se on.
Miittissä syötiin varsin hyvin, seurusteltiin ja pyöriteltiin minun helmiäni varsin innokkaasti.
Muutamista raaskin jopa luopua ;)
Muutama meistä jatkoi illlanviettoa kahteen yöllä.
Kiitos kaikille mukana olleille, erityiskiitos siitä kun olitte niin siistejä ettei minulla mennyt kuin hetki tarkistellessani paikat ennen avaimien luovutusta.
Jotain kuvia tulee lisää näytille, ainakin helmien teosta sain ne juuri ja kestää tovin ennenkuin niitä ehdin ne kaikki katsomaan.
Tässä ryhmäkuva tehdyistä helmistä
Tämä on Lotan helmi :D. hauska pisaranmallinen.
tiistai 29. syyskuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
Matti Myöhäinen
Huomenna on sitten miitti :D
Porukkaan mahtuu kyllä jos kalenterissa on tyhjä aukko huomisen kohdalla.
Minua voi heittää sähköpostilla jane (@) janemyrsky.fi, huomenna aamupäivällä klo 11 vielä katson postini.
Aloitamme klo 12 kahdessa paikassa ja ne jotka käy täällä tutustumassa helmentekoon saapuu varsinaiselle miittipaikalle n. klo 15. Miitti jatkuu niin pitkään kuin porukkaa ja ruokaa riittää.
Jotain nyyttärievästä mukaan.
Laitetaan nyt tännekkin näistä kuva, kun on niin onnistunut :D

torstai 24. syyskuuta 2009
Dichroic -lasia ja Miitistä
Kolme päivää on kulunut kuin siivillä vuokrapoltinlaisen kanssa. Aina yhtä hyvää seuraa oleva Marja-Liisa, joka kulkee helmeteossa omia polkujaan ja saa minutkin aina miettimään asioita eri suunnilta.
Tällä kertaa testattavaksi otin jo kuukausia nurkissa pöyrineen dichroic-lasin. Minussa asuu hyvin pieni harakka joten tuo dichroic ei ole niin kovasti sytyttänyt. Kokeileminen ja testaaminen on kuitenkin aina kivaa ja varmaan tuota lasia tullaan jossain määrin näkemään helmissäni.
Miitti on sitten ensi lauantaina ja edelleen mukaan mahtuu, joten jos lauantai on vapaa ohjelmasta ja haluat hyvää seuraa, tervetuloa joukkoon.
Lamppuhelmien tekoa pääsee kokeilemaan minun studiolla klo 12-15, samaan aikaan Anneka ottaa vastaan Kuntolassa. Miitti jatkuun niin pitkään kun porukkaa paikalla on, vuokrausaika päättyy vasta seuraavana iltapäivänä.
Tarkoitus on vaan olla ja seurustella. Ruokailu toimiin nyyttäriperiaatteella, joten jos haluat tulla niin jotain ruokaa mukaan.
Myös kaikki ylimääräinen kannattaa ottaa mukaan, lehdet, kirjat, helmet, työkalut. Tosiostajia on aina liikkeellä :D
Lisätietoja löytyy:
Primates-foorumilta
Facebookista

torstai 17. syyskuuta 2009
Nuolimyrkkysammakko
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Sammakoita
Muutama päivä sitten esittelin HoLa:ssa vahingossa syntynee sammakkomallin. Tykästyin kovasti ja tein sitten lisää niitä. Jossain vaiheessa ihmettelin miksi sammakon tekeminen oli niin kovin takkuista.
Aamulla kun otin niitä uunista, en ihmetellyt enää. On ne aina pieniä, mutta olin sitten tehnyt vielä pienempiä ja se sitten teki hommasta varsin haasteellista. Tässä nyt ei kaikkein pienimpiä ole, mutta ei ne ole isoja nämäkään. Yhden kuvan laitoin tulitikun kanssa niin auttaa hieman hahmottamaan kokoa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Liskojen yö
maanantai 7. syyskuuta 2009
Syksy "kiireet"
Blogissa on ollut hieman hiljaista, se ei tarkoita sitä etteikö mitään olisi tapahtunut. Helmiä olen tehnyt kaiken aikaa, jotain kuvia on HoLa-Korun blogissa.
Syksyllä on vaan nii..in paljon tekemistä tai sienestämistä. Olen ehdottomasti syksyihminen, siinä kun muut kärsii pimeästä ja sateesta, minä nautin. Lähden mielelläni sateeseen kävelemään koiran kanssa tai sienestämään koiran ja ukkosen kanssa.
Pitkästä aikaa on kunnollinen sienivuosi. Kanttarellit on isoja, paksuja ja meheviä. Mustitorvisieniäkin löydettiin tänään muutamasta paikasta. Rouskuja olisi ollut paljon, mutta ei tullut ylimääräistä astiaa mukaan.
Sienistä on tehty keittoa, kastiketta ja muhennosta, niitä on myös säilötty. Niillä on jo ilahdutettu anoppia ja miniää. Tapana on ollut myös antaa niitä anopin välityksellä niille jotka ei enää itse voi metsään mennä.
Toivottavasti syksy on pitkä ja lämmin, jotta sienestää voisi vielä pitkään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)