torstai 27. toukokuuta 2010

Kirahvi



Piti kertoa oikein pitemmän kaavan mukaan miten päädytään tekemään kirahvi, mutta tyydyn tällä kertaa kertomaan vaan, että todella monta käsin piirrettyä luonnosta tarvitsee ainakin minun tehdä.
Ruskeaa lasia valitsin pitkään ihan tyytyväinen en ollut yhteenkään ja tein jo kerran oman sekoituksenkin kahdesta eri ruskeasta, mutta sekään ei ollut hyvä.

Helmi on iso, noin 47 mm pitkä ja 37mm leveä.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Joskus into voittaa harkinnan


Ihastuin tämän tyyppisiin helmiin The Annealer Magazine lehteä selatessa. Lehdessä oli tutoriaali näille, mutta kuka sitä ohjeita lukee ;) Saati, että miettisin sen enempää kun näkee jotain kaunista.
Samantyyppisiä "off mandrel" helmiä on tehneet muutkin mm. Andrea Guarino-Slemmons.
On aina vaikea tietää kuka kumpi oli ensin muna vai kana. Josku kun kuvittelee jonkun tyyppisen helmen jonkun taiteilijan tekemäksi, saattaa törmätä viisi vuotta vanhoihin julkaisuihin, joissa on hyvin samannäköisiä helmiä.

Yksi taiteilija kyllä oli sitä mieltä, että eri ihmiset keksii samanajatuksen hyvin samoihinkin aikoihin. Itse tein joskus helmen omasta päästä ja puoli vuotta myöhemmin näin Uudessa-Seelannissa asuvan helmetekijän tehneen lähes samanlaisen.

Joka tapauksessa ihastuin niin, että järki unohtui. Intoa piukassa tein näitä melko hankalasti tehtäviä helmiä. Kun sitten hain ne aamulla uunista, olin edelleen erittäin tyytyväinen. Muutaman tunnin kuluttua kun tuijotin niitä totesin, ettei ne asetu oikein järkevästi jos nauhan pujottaa tuosta reiästä. No, kauniita ne kuitenkin on XD.

jk. Tutoriaalin lehteen on tehnyt Jacky





Uuden opettelua :D

Sain viime viikolla uuden polttimen. Olen vallan ihastunut, toimii kuin unelma ja jo ensimmäisellä kokeilukerralla tuntui omalta. Hiukan kuitenkin vaatii totuttelua, että löytää oikeat paikat missä mitäkin tehdään. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen ostokseeni.

Polttimen osto suomesta käsin on aika paljon lukemista muiden kokemuksista. Tämän polttimen hankintaan tein kaksi viikkoa pohjatyötä. Lopulta viivalla ei ollut enää kuin kaksi ja sitten on vaan mutu tuntumalla tehtävä ostopäätös. Happirosvo tuo tuntuu olevan, joten varmasti täytyy käyttää myös muita polttimia. Ei ole ollenkaan harvinaista, että helmentekijällä on 2-5 erilaista poltinta käytössä.

HoLa- Korun blogissa on leikkimielinen kissanäyttely ja siihen liittyen arvonta. Käykäähän äänestämässä omaa suosikkianne. Huomatkaa, että äänestys tapahtuu sähköpostilla.

Olisi muutama mielestäni oikein kaunis helmi kuvattavaksi, voisi vaikka kokeilla onnistuuko tällä sateisella säällä vai meneekö säätämikseksi.

ps. Ompa outo postaus, ei kuvan kuvaa. Koitan korjata tilanteen ;)

perjantai 14. toukokuuta 2010

Kattia kanssa


Tämä kissahahmo on seurausta siitä kun en saanut kissaa onnistumaan kettutyyppisenä helmenä.
Tämä on ensimmäinen ja saatta siitä muuttua jonkin verran vielä, ehkä.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Eilen ketutti


Piirtelin nämä tulityökurssilla istuessani, keskittyminen paranee kun raapustelee kuunnellessaan.
Tykkään kovasti.


keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Tyrvään Sanomat 4.5. otetaan uusiksi

Soitin jutun kirjoittaneelle Tiina Kauppilalle ja nyt minulla on lupa julkaista kirjoitus netissä.
Hänen kehotuksestaan korjasin omalla kömpelöllä tavallani myös kuvatekstissa ollutta virhettä.
Kiitos Tiinalle kauniista kirjoituksesta.
Kuva suurenee klikkaamalla luettavaan kokoon.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Tyrvään sanomat 4.5.2010


Sunnuntaina tehty haastattelu. Huomatkaa työpöydän puhdas pinta ;)
Olisin ilahtunut jos oman kuvani tilalle olisi laitettu kuva helmistä. Kuvateksti väittää minun asuvan Häijäässä, en asu, asun Karkussa ja tekstissä se onkin oikein. Olen ollut hiukan kiireinen tänäänkin enkä ole itsekkään tekstiä vielä ajatuksen kanssa lukenut.
Oletan etten riko mitään lakia kun skannasin jutun, mutta jos joku tietää minun tekevän väärin voipi laittaa kommentti lootaan viestin.
Kuvaa kun klikkaa se suurenee luettavaan kokoon ja ainakin omalla koneella kun klikkaa toisen kerran se suurenee lisää.


maanantai 3. toukokuuta 2010

Värit


Reilu viikko on mennyt temeltäessä tietokoneen vaihdon kanssa :D Varsinainen episodi ja vieläkään en ole saanut kurottua töitäni kiinni, enkä tahdo löytää koneelta mitään.
Yhden kuvan laitan toivottavasti iloksenne, vaikka kuvan laatu ei kovin hyvä ole.
Kuvankäsittely ohjelmat on samat, mutta päivittyneet versiot enkä ole vielä sinut niiden kanssa.