keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Jihuu

Tilasin viime viikolla nuoremmalle pojalle yhdistettynä synttäri- ja joululahjana puhelimen.
Merkki ja malli oli pojan itsensä valitsemat. Aikani netissä seilattuani päätin ostaa sen Nokian kaupasta. Tuohon pojalle tilattuun puhelinmalliin oli tarjous, osta yksi saat toisen kaupan päälle.
Kaupan päälle tulevan puhelimen mallia ei etukäteen voinut tietää, malleja oli monta, hinta-haitari muutamasta kympistä jonnekin kuuteen sataan.
Olin aivan varma, että mukana tulee joku karvalakkimallin puhelin, en missään vaiheessa kuvitellut mitään muuta. Kympin enemmän tuo pojalle ostamani puhelin maksoin Nokian kaupassa, toimituskuluja en vertaillut. Kuvittelin, että siitä lahjapuhelimesta saadaan sitten se mitä kaikki voi käyttä jos puhelin hajoaa, tai anopille, jonka puhelimessa on kuulemma jotain vikaa.

Tänään puhelimet saapui UPS:in kyydillä, luulin saavani näytelaseja kun puhelimien piti tulla postiin. Vein muuten tuon paketin studiolle tutkiakseni saamiani laseja :D

Millaisen puhelimen sitten sain, sellaisen etten ymmärrä siitä oikein mitään ja tutustuminen vie hetken aikaa. Itse en varmaan koskaan milloinkaan olisi moista ostanut, mutta on se lahjaksi mukava ja kyllä minä sen käyttöön meinaan perehtyä, tuskin 100 prosenttisesti, mutta kuitenkin. Malli on vanha, myynnissä kuitenkin ainakin jossain vielä.

Uusi puhelimeni on N95 joka on tälläinen.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Itsekuri

Itsekseen kun tekee ja opettelee pitää olla itsekuria. Välillä se tuntuu rangaistukselta, mutta on kuitenkin varsin palkitsevaa ja kehityksen kannalta välttämätöntä.
Näitä kukat on yksi sellainen kuritusjuttu. Vaatii hirmuisesti keskittymistä, kädenhallintaa ja vielä kerran keskittymistä. Tarvitaan myös hieman tuuria ja onnea :D
Olen jonkin verran näitä tehnyt, eikä se oikeastaan muuta helpommaksi ollenkaan, onnistumisprosentti kyllä nousee, mitä enemmän tekee.

Tykkään ihan mielettömästi tuosta punaisesta pohjasta, joka ei mene yhtään oranssiin. Täydellinen.





tiistai 20. lokakuuta 2009

Eilinen

Täällä satoi eilen ensilumi, vieläkin siitä on rippeitä jäljellä. Tämä syksy on ollut kyllä keleiltään kaunis. Onni on ollut luonnon suhteen myötä minulla muutenkin. Lauantaina näin pyrstötiaisia, niitä ei täällä joka vuosi näe, ensimmäiset pyrstötiaiset näin kahdeksan vuotta sitten. Silloin soitin ukkoselle ja kysyin mitä kumman lintuja tuollaiset valkoiset pallot voi olla.
Eilen illalla myöhään näin oikein komean tähdenlennon, se oli toinen kuukauden sisään.



lauantai 17. lokakuuta 2009

Lamppuhelmikurssi la 31.10. 2009

Lauantaina 31.10.2009 klo 10-18 olen lupautunut pitämään kertaus- alkeiskurssipäivän.
Mukaan mahtuu vielä kaksi.

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä :

jane (@) janemyrsky.fi

torstai 15. lokakuuta 2009

Pal(l)o hallussa



Aika harvoin saan ukkosen lähes sanattomaksi helmieni kanssa. Juurikaan en mielipidettä kysele, enkä tuotoksiani hänelle esittele. Jaa miksi? Helmien pitäisi olla aika sovinnaisen värisiä, niissä ei saa olla ulokkeita, paitsi eläimissä. Vaikka helmi olisi kuinka hieno teknisesti, mutta väri ei miellytä niin se on sitten ruma. Arvostelija ei anna armoa.

Tällä helmellä sain pitkästä aikaa luotua ukkosen kasvoille hämmästyneen ilmeen. Ootko sinä tehnyt tuon? Olen :D
Helmen halkaisija on 32 mm. Hiukan meinas tulla ahdasta, mutta kyllä L kirjainkin siellä lopussa on L:n alasakara kääntyy hieman reunalle.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Tarkoitus olisi....

huomenna tehdä lisää tanssijoita.
Nyt voi ehdottaa pohjavärejä tanssijahelmille. Niitä sitten toteutetaan sen mukaan kuinka ne puhuttelee ;)
Muutaman väri on jo mielessä ja lisää varmasti tulee kun pääsen polttimelle.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Iloinen postaus

Lisää tanssijoita :D
Nämä tanssii yössä.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Värien hehkua



Useat helmien ideat muhii päässä pitkiä aikoja, jotkut jopa vuoden. Niitä työstetään päässä ja mietitään millä laseilla saadaan toivotut värit aikaiseksi. Olen aika monta vuotta ollut ihastunut voimakkaisiin väreihin, oranssin eri sävyihin ja niiden tehostamiseen.

Tämä aihe on ollut "päässä" jo pitkään ja sen lopullisesti ajoi ulos näkemäni kankaalle maalatut Afrikkalaiset tanssijat. Näitä maalauksia oli esillä Nokialla seurakunnan kahvilassa. Valitettavasti siellä poiketessani kaikki maalaukset, jotka olisin itselleni tahtonut oli varattu.

Siellä päin liikkuville tiedoksi, että tuossa kahviossa on varsin maittavat kahvileivät ja kahvi, suosittelen. Ainakin minä tulen poikkeamaan siellä aina kun kahvihammasta Nokialla käydessä alkaa kolottaa.

Kuvaus oli yllättävän vaikeaa ja vieläkin rohkenen väittää helmen olevan huomattavasti kauniimpi luonnossa. Toivotaan siinä vaiheessa kun helmi pääsee koruksi asti, että saan vielä paremman kuvan helmestä.

torstai 1. lokakuuta 2009

Onks viilaa näkyny

Olen kadottanut sellaisen näppäränkokoisen viilan. Käteen sopiva ei liian iso, ei liian pieni.
Muutaman päivän sitä etsin ja löysin vain lisää neulaviiloja, niitä on sitten tullut ostettua useammankin kerran ;)

Poikkesin sitten rautakauppaan. Muutaman minuutin hortoilun jälkeen kun henkilökunta oli inventoitu ymmärsin taas, että niistä ajoista kun Spede teki rautakauppasketsinsä ei ole mihinkään edetty. Siinä on jotain mystistä kuinka rautakaupat pysyy pystyssä osoittamatta minkäänlaista palveluhalukkuutta.

Mennessäni sisälle siellä oli kuusi myyjää tai ylipäätään henkilökuntaa ja asiakkaita ainostaan minä.
Siinä on jotain käsittämättömän taidokasta miten osataan olla huomaamatta sitä asiakasta joka pyörii hyllyjen välissä.

Ja jos joku epäilee heidän olleen työntouhussa niin ei, kyllä se oli ihan tavallista juoruamista.
Olisin jättänyt viilankin ostamatta, mutta kun en viitsinyt moisen vuoksi nähdä sen enempää vaivaa ja kuka tietää montako rautakauppaa olisin joutunut kiertämään ennenkuin olisin löytänyt jonkun palveluhaluisen.

Olis minulla ollut hieman muitakin tarpeita, mutta annoin sitten olla ja katson muualta ja ainahan sitä voi ostaa netistä, melkein mitä vaan tänä päivänä. Olis saanut sen viilankin, ehkä ensi kerralla.