torstai 7. toukokuuta 2009

Tällaista tänään



Kesä tulee vauhdilla, enkä minä pysy perässä. Päivät soljuu sormien välistä ja koivunlehdet kasvaa, vaahtera puhkeaa kukkaan minä hetkenä hyvänsä.

Tekisin vaan helmiä, täytyis vaan malttaa sitten vielä putsata ne ja valmistaa koruiksi.
Eikä vaan pelkästään tehdä lisää, mutta kun......

Keksin muuten syyn siihen huonounisuuteen tai luulen keksineeni. Olin yrittänyt nukkua ilman villasukkia :D. Nyt kun olen muistanut laittaa villasukat jalkaan ei ole ollut painajaisia ja unikin parempaa.

Maanantaina tulee yksi ihminen vuokrapolttimelle, jos on kiinnostusta niin silloin on sitten vielä neljä poltinta vapaana. Voi tulla ihan kurssillekkin, eikä pelkästään vuokralle. Viimeistään lauantaina pitää ilmoittaa minulle jos on tulossa. Kellon aikahan on 10-18.

Lähiseudulla jos asustelee ja haluaa tulla katsomaan millaista se helmientekeminen oikein on niin tuona aikana voi tulla, ei kuitenkaan mielellään ihan klo 10, että ehditään käymään perusasiat läpi ennen sitä. Vierailusta olisi mukava tietää myös etukäteen.

Olen tuohon varsinaisen kurssittamisen ja poltinvuokrauksen rinnalle ajatellut sellaista välimuotoa, niille jotka on tehneet joskus, mutta on hieman epävarmuutta ja kaipaisi kertausta.

1 kommentti:

Päivi kirjoitti...

Voi miten hieno, wau!
Tulin vastavierailulle, ja upposin tänne täysin. Ihania helmiä ja koruja!