sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kunhan leikin :D

Olen aikaisemminkin maininnut, että käytän hirmuisesti aikaa itseni kehittämiseen.
Tässä taas pari harjoitushelmeä, kalassa on harjoitettu käden hallintaa oikein kunnolla, tuloksesta sitä ei välttämättä huomaa XD.

Olen koittanut välttää tekemästä tästä mitään teoreettista lamppuhelmiblogia ihan tarkoituksella.
Helmenteossa on muutama tärkeä seikka, vaikka kuinka tykkäisi vapaamuotoisista helmistä.
Helmen reiät pitää olla kunnolliset ja helmen pitää olla pääsääntöisesti tasapainossa.

Tasapaino on monta kertaa se haastavin tekijä jos haluaa tehdä esittäviä helmiä, toinen seikka on se kuinka arkoja osia haluaa siihen jättää. Sitä voi tehdä kuinka ohkaisia osia vaan, mutta onko se järkevää, varsinkin jos on tarkoitus tehdä käyttöön tarkoitettu helmi.

Reiät puhuttaa maailmalla toistuvasti. Toiset ei ole niin tarkkoja millaiset ne ovat ja toisille ne on ykkösijalla. Minä kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä hyvä reikä tulee ensin, sitten kaikki muu.

Ja kun päästiin reikään niin otetaan esille vielä yksi seikkä mitä näkee jonkin verran lamppuhelmikoruissa. Reikää ei saa kiilata, ei puhdistettaessa timanttiviilalla eikä tunkea sinne mitään kiilaavaa tiukasti. Aika moni meistä koruntekijöistä on onnistunut halkaisemaan lasi tai kristallihelmen liian tiukalla hopealangalla. Kivenkin saa halki helposti jäätyvällä vedellä kun vesi jäätyy ja laajenee. Lamppuhelmi voi olla vaikka kuinka hyvin tehty, mutta kiilaamalla sen saa kyllä rikki.

Lupaan edelleen pysyä pääasiassa kuvapostauksissa ;).

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihkut fisut, edelleen lemppari on tuo syöty versio.

Jane Myrsky kirjoitti...

Kiitos Amalia :D