maanantai 7. syyskuuta 2009

Syksy "kiireet"

Blogissa on ollut hieman hiljaista, se ei tarkoita sitä etteikö mitään olisi tapahtunut. Helmiä olen tehnyt kaiken aikaa, jotain kuvia on HoLa-Korun blogissa.

Syksyllä on vaan nii..in paljon tekemistä tai sienestämistä. Olen ehdottomasti syksyihminen, siinä kun muut kärsii pimeästä ja sateesta, minä nautin. Lähden mielelläni sateeseen kävelemään koiran kanssa tai sienestämään koiran ja ukkosen kanssa.

Pitkästä aikaa on kunnollinen sienivuosi. Kanttarellit on isoja, paksuja ja meheviä. Mustitorvisieniäkin löydettiin tänään muutamasta paikasta. Rouskuja olisi ollut paljon, mutta ei tullut ylimääräistä astiaa mukaan.

Sienistä on tehty keittoa, kastiketta ja muhennosta, niitä on myös säilötty. Niillä on jo ilahdutettu anoppia ja miniää. Tapana on ollut myös antaa niitä anopin välityksellä niille jotka ei enää itse voi metsään mennä.

Toivottavasti syksy on pitkä ja lämmin, jotta sienestää voisi vielä pitkään.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Täällä ilmottautuu toinen metsässä viihtyvä sieni bongari. Tosin mielummin ilman sadetta ;) On se vaan ihanaa ja rentouttavaa puuhaa. Tosin tänä vuonna mulla on ollut myös ihan luxus palvelua, kun sieniä on kannettu myös kotiovelle.